4H-kerhonohjaajana toimiminen 4 op

4H-kerho Opintopisteet
Kerhonohjaaja vihreässä paidassa. Kaksi kerholaista valkoisissa paidoissa. Nostavat perunoita.

Opintopisteitä 4H-kerhonohjaajalle

Kerhonohjaajana opit paljon. Hyödynnä osaamisesi opinnoissa ja työnhaussa. 4H-kerhonohjaajana toimimisesta on mahdollista saada 4 opintopistettä, kun tietyt osaamisen kriteerit on hyväksytysti esitetty.

Laajuus

4H-kerhonohjaajana toimimisesta voit saada 4 opintopisteen laajuisen todistuksen. Yhdellä opintopisteellä tarkoitetaan oppijan arvioitua keskimääräistä 27 tunnin työpanosta osaamistavoitteiden saavuttamiseksi.

4H-kerhonohjaajana toimimisen opintopisteytetty todistus edellyttää kerhon ohjaamista vähintään 10 kertaa. Käytännössä se on yksi kevät- tai syyskausi. Ohjaajuuden tarkasteluaika voi olla myös pidempi, esimerkiksi koko vuosi.

Osaamistavoitteet

Kun olet ohjannut 4H-kerhoa vähintään 10 kertaa

  • osaat kertoa 4H-kerhotoiminnan tavoitteista ja arvoista kerholaisille ja heidän vanhemmilleen
  • osaat antaa esimerkkejä ryhmäytymisen eri vaiheista sekä ennaltaehkäistä ja ratkaista ongelmia ryhmässä
  • osaat antaa positiivista ja korjaavaa palautetta kerholaisille kerhotekemisestä
  • osaat kertoa omista vahvuuksistasi ja kehittymiskohteistasi
  • osaat noudattaa käytännössä laatimaasi kerhon turvallisuussuunnitelmaa
  • osaa suunnitella kerhokerran ja kerhokauden kerholaisten kanssa, noudattaa suunnitelmaa ja korjata sitä tarvittaessa
  • osaat valita ja ohjata tilanteeseen sopivia leikkejä
  • osaat valita TOP-tehtäviä ja käyttää TOP-sivustoa
  • osaat täyttää ja palauttaa kerhotoimintaan liittyvät raportit 4H-yhdistykseen
  • osaat tiedottaa kerhon toiminnasta kerholaisten huoltajille
  • osaat kerätä palautetta kerholaisilta ja vanhemmilta

Sisältö

Kerhotoiminnan aikana tapahtuu seuraavia

  • Kerhokauden suunnittelu kerholaisten kanssa
  • Kerhokertojen suunnittelu (aloitus, aihe, leikit, TOP-tehtävät, lopetus)
  • Tarvikkeiden hankkiminen ja ohjeiden kokeilu
  • Kerhokertojen ohjaaminen
  • Ei-toivottujen kerhotilanteiden ennaltaehkäisy ja ratkaiseminen
  • Palautteen hankkiminen
  • Oman toiminnan reflektointi
  • Raportointi kerhotoiminnasta 4H-yhdistykselle


Osaamisen näyttäminen

Opintopisteytetyn todistuksen 4H-kerhonohjaajana toimimisesta saa, kun arvioinnin jälkeen ilmenee osaamistavoitteiden saavuttaminen.

Arviointiin on kaksi vaihtoehtoa. Sovi arviointitavasta oman 4H-yhdistyksesi kanssa

  1. Näyttönä yhden kerhokerran ohjaaminen ja palautekeskustelu
  2. Arviointikeskustelu

4H-yhdistys arvioi osaamistavoitteiden saavuttamisen ja tekee merkinnän suoritetusta opintojaksosta Sivisverkkoon.

Todistus

Koulutuksen opintopistopisteytetyt todistukset myöntää Opintokeskus Sivis. Sivisverkossa olevaa opintorekisteriä varten tarvitaan osallistujilta tietoja. Vähintään tarvitaan osallistujan etu- ja sukunimi, sähköpostiosoite ja sukupuolitieto (opintorekisterissä lakisääteinen).

Sivisverkon opintorekisteriin pääsee katsomaan omia tietoja ja tulostamaan omia todistuksia, jos on tunnistautunut Sivisverkkoon. Tunnistautumiseen on kaksi vaihtoehtoa.

  1. Suositeltu tapa: Tunnistaudu itse esim. pankkitunnuksilla. Kirjaudu Sivisverkkoon osoitteessa sivisverkko.ok-sivis.fi. Linkki löytyy myös sähköpostiisi saapuneesta viestistä, jossa kerrotaan Sivisverkkoon tehdystä suoritusmerkinnästä. Kun tunnistaudut itse, saat käyttöösi Sivisverkon kaikki ominaisuudet. Voit esim. tulostaa todistuksesi opintorekisteristä aina halutessasi.
  2. Varavaihtoehto: Täytä henkilötietolomake. Toimita se kouluttajalle tai 4H-yhdistykseesi. Näytä samalla henkilötodistuksesi. 4H-yhdistys tekee tunnistautumisen Sivisverkkoon. Tämä tunnistautuminen ei ole yhtä vahva, kuin itse tehty pankkitunnistautuminen.

Todistuksesta on hyötyä työnhaussa, oppilaitokseen hakiessa ja opinnoissa esim. ohjaajuuteen liittyvissä tai valinnaisissa opinnoissa. On hyvä sopia jo ennakkoon oman oppilaitoksen kanssa 4H-kerhonohjaajana toimimisen opintopisteiden hyödyntämisestä.

Lisätietoja 4H-akatemian sivulla Näin näytät osaamisesi.


Opettajille ja yhteistyökumppaneille

4H-kerhonohjaajana toimiminen on 4 opintopisteen laajuinen tekemällä oppimisen kokonaisuus, jonka osaamistavoitteet ovat EQF-tasolla 3. Kerhonohjaaja osaa ohjata lapsiryhmää heidän ikänsä huomioiden. Hän ottaa kerhotoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa huomioon 4H-järjestön toimintamallit, yhdistyksen käytännöt sekä kerhon turvallisuuden. Ohjaajaviestii kerhon toiminnasta sekä kehittää toimintaansa palautteen avulla. Opintopisteytetyn todistuksen myöntää Opintokeskus Sivis, joka on vapaan sivistystyön oppilaitos.

OpintopisteetOpetustunnitOppijan työmääräEQF-taso
481113
laskennallinenviitteellinen, ei tutkinto

Osaamistavoitteet 4H-kerhonohjaajana toimimisessa

  • Osallistuja osaa kertoa 4H-kerhotoiminnan tavoitteista ja arvoista kerholaisille ja heidän vanhemmilleen.
  • Osaa antaa esimerkkejä ryhmäytymisen eri vaiheista sekä ennaltaehkäistä ja ratkaista ongelmia ryhmässä.
  • Osaa antaa positiivista ja korjaavaa palautetta kerholaisille kerhotekemisestä.
  • Osaa kertoa omista vahvuuksistaan ja kehittymiskohteistaan ohjaajalle.
  • Osaa noudattaa käytännössä laatimaansa kerhon turvallisuussuunnitelmaa.
  • Osaa suunnitella kerhokerran ja kerhokauden kerholaisten kanssa, noudattaa suunnitelmaa ja korjata sitä tarvittaessa.
  • Osaa valita ja ohjata tilanteeseen sopivia leikkejä.
  • Osaa valita TOP-tehtäviä ja käyttää TOP-sivustoa.
  • Osaa täyttää ja palauttaa kerhotoimintaan liittyvät raportit 4H-yhdistykseen.
  • Osaa tiedottaa kerhon toiminnasta kerholaisten vanhemmille.
  • Osaa kerätä palautetta kerholaisilta ja vanhemmilta.

4H-kerhonohjaajana toimiminen sopii osaksi toisen asteen tai ammattikorkeakoulun ohjaajuus- tai valinnaisia opintoja.