Kahvilan mainostaminen ja markkinointi

4H-yritys Kahvila
Mainoskyltti

Hyvääkään kahvilaa ei löydetä, ellei siitä kerrota. Kun ryhdyt mainostamaan ja markkinoimaan kahvilaasi, kirkas liikeidea on suureksi avuksi. On tärkeää löytää juuri ne kanavat, joita kahvilan asiakkaat käyttävät.

Tehtävä

Markkinointi on yhteydenpitoa asiakkaan ja kahvilan välillä. Eri sosiaalisen median kanavat mahdollistavat edullisen ja tehokkaan yhteydenpidon asiakkaisiin, tuleviin ja kanta-asiakkaisiin.

Markkinointi kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin ennen avajaisia. Voit kertoa kahvilasi tuleville asiakkaille esim. reseptien testaamisesta ja muista valmisteluun liittyvistä asioista.

Kun kahvilasi on toiminnassa, asiakasmarkkinointia kannattaa tehdä säännöllisesti. Aukioloajoista on hyvä muistuttaa säännöllisesti, myös päivän herkut ja uudet leivonnaiset kannattaa nostaa esiin.

Monia asiakkaita kiinnostaa nuorten yrittäjien tarinat, koska usein juuri nuorten kahviloissa halutaan käydä kannatuksen vuoksi. Laita rohkeasti itsesi likoon, kerro haaveistasi ja yrittäjyyden kokemuksistasi avoimesti. Muista kiittää asiakkaitasi pitkin matkaa ja erityisesti kahvilan sulkiessa ovensa esim. kesäkauden päättyessä.

Perinteisiä markkinointi- ja viestintäkanavia ei kannata unohtaa, vaikka pääpaino olisikin sosiaalisessa mediassa. Lehdistötiedote paikalliseen mediaan voi tuottaa hyvän tuloksen. Muista myös ilmoitustaulut, lentolehtiset eli flyerit, käyntikortit, messut, tapahtumat, yhteistyökumppanit ja omat tutut.

  • Tutki, miten muut kahvilat markkinoivat, viestivät ja mainostavat. Mitä voit toisilta oppia?
  • Mieti miten kahvila voisi saada maksutonta näkyvyyttä. Mitä eri mahdollisuuksia on?
  • Millaisia tapahtumia ja tempauksia kahvila voisi järjestää ja miten niitä markkinoidaan?
  • Miten kahvila saa kanta-asiakkaita ja miten heistä pidetään huolta?
  • Miten oma 4H-yhdistyksesi voisi olla osa kahvilan markkinointia?
  • Kahvilan työntekijä on kahvilan kävelevä käyntikortti. Mihin asioihin on tästä näkökulmasta kiinnitettävä huomiota sekä kahvilassa että kahvilan ulkopuolella?
  • Suunnittele kahvilalle mainos tai esite. Selvitä mitä maksaisi, jos painattaisit niitä esim. 100kpl.
  • Kirjoita lehdistötiedote ja lähetä se paikalliseen lehteen.

Käytä kahvilan oman tunnisteen lisäksi 4H:n hastageja esim. #4Hyritys #YritäOpiTienaa #4HSuomi

Edellinen tehtävä

Kahvilan myyntivalikoima ja hinnoittelu