4H-yrityksen Q&A

4H-yritys

Usein kysyttyjä kysymyksiä 4H-yrityksestä

1. Mitä reunaehtoja on 4H-yrityksen perustamiselle?

4H-yrittäjä

  • on 13–28-vuotias.
  • käy 4H-yhdistyksen järjestämän 4H-yrityskoulutuksen tai suorittaa koulutuksen itsenäisesti verkko-opintoina.
  • sitoutuu 4H:n arvoihin.
  • toimii yksin tai yritysryhmänä.
  • hankkii oman yritysohjaajan.
  • tekee kirjallisen suunnitelman yrityksestään.
  • myy vuodessa 50–8 000 eurolla.
  • saa digitaalisen osaamismerkin.
  • voi saada opintopisteitä yrittäjänä toimimisesta.
  • tekee vuosittain seuranta- ja talousraportin digitaaliselle jäsenkortille.
  • saa apua 4H-yhdistykseltä.

2. Minkä ikäisiä 4H-yrittäjät ovat? Onko yritystoiminta vain hetken juttu vai voiko kestää pidempään?

4H-yrittäjiä on kaiken ikäisiä (13-28). Arvion mukaan yrittäjien keski-ikä on 14-16 vuoden välillä. Osa 4H-yrityksistä toimii esimerkiksi vain kesän ajan ja osalla yritystoiminta kestää vuosien ajan.

3. Paljonko 4H-yrityksiä tai 4H-yrittäjiä on tällä hetkellä. Tienaavatko nuoret yritystoiminnallaan?

4H-yrittäjien määrä tilastoidaan vuosittain, vuonna 2022 toimi aktiivisesti yli 2000 yrittäjää. Vuonna 2022 yritysten keskimääräinen myynti oli noin 1600 euroa. Yhteensä 4H-yrittäjät tienasivat 3,27 miljoonaa euroa.

4. Mikä on 4H-yrityksen toimintamuoto, onko se toiminimi? Miten laskutus yritysten suuntaan hoidetaan? Entä kotitalouksille?

4H-yritys voi toimia Y-tunnuksella tai ilman. Y-tunnuksella toimiva 4H-yrittäjä on yksityinen elinkeinonharjoittaja. Jos 4H-yrittäjällä ei ole Y-tunnusta, kyse on itsenäisestä tulonhankkimistoiminnasta. Satunnaisen laskutuksen voit hoitaa palveluntarjoajien (esim. Eezy) kautta.

  • Jos tarvitset säännöllisesti y-tunnusta (esim. laskutus yrityksille/yhdistyksille tai kotitaloudet haluavat käyttää kotitalousvähennystä), silloin kannattaa hakeutua ennakkoperintärekisteriin (eli haet maksuttoman y-tunnuksen). Kaupparekisteriin (maksullinen) ilmoittautuminen eli toiminimen hankkiminen ei ole tarpeellista.
  • Yksityishenkilöitä voit laskuttaa myös ilman Y-tunnusta. Tällöin kotitalouden on huomioitava, että työkorvaukset on kotitalouden toimesta ilmoitettava tulorekisteriin. Lue lisää verottajan sivuilta.

5. Mitä maksutapoja 4H-yrittäjä voi tarjota asiakkaalle?


Käteisen lisäksi voi tehdä laskun (ks. kysymys 4.) Myös korttimaksu tai mobiilimaksu voivat olla mahdollisia. Osaan maksutapapalveluista edellytetään 18 vuoden ikää ja/tai Y-tunnusta.

6. Onko 4H-yrittäjän annettava asiakkaalle kuitti?

Lain mukaan yrittäjällä on velvollisuus antaa aina kuitti. Lain soveltamisalan ulkopuolelle on kuitenkin rajattu myös vähäiseksi katsottava ja harrastusluonteinen toiminta. Toiminta katsotaan vähäiseksi, jos tilikauden liikevaihto on enintään 10 000 euroa. Lisätietoja www.vero.fi/muistakuitti. Hyvin asiakkaitaan palveleva 4H-yrittäjä antaa asiakkaalleen kuitin.

7. Pitääkö 4H-yrityksen toiminnasta maksaa veroja ja miten se tapahtuu?


4H-yrityksellä ei ole mitään erivapauksia verotuksen suhteen

  • Jos sinulla ei ole Y-tunnusta, maksat veroja hankkimistasi tuloista
    • merkitse kaikki kalenterivuoden aikana saamasi tulot ja menot henkilökohtaiseen veroilmoitukseesi
    • verottaja verottaa tarvittaessa seuraavana vuonna
  • Jos sinulla on Y-tunnus, täytä elinkeinotoiminnan veroilmoituksen
  • 4H-yrittäjä ei käytä tulorekisteriä, koska ei ole työnantaja eikä palkanmaksaja (katso myös vastaus kysymykseen 4.)

8. Millaista kirjanpitoa 4H-yritys pitää?


4H-yrityksen kirjanpito on ns. yhdenkertainen kirjanpito. Sen voi tehdä vihkoon tai tietokoneella. Kirjanpitoon tehdään sarakkeen tuloille ja menoille. Lopuksi menot vähennetään tuloista, ja saadaan laskettua yritystoiminnan tulos.

9. Pitääkö sotumaksuja huomioida 4H-yrityksen toiminnassa?

  • Sotumaksut eivät liity 4H-yrityksen toimintaan. 4H-yrittäjän eikä hänen asiakkaan tarvitse niitä maksaa, koska kyse on työnantajan sosiaaliturvamaksusta.

10. Vaikuttaako nuoren yritystoiminta hänen Kelalta saamiinsa etuuksiin?
Jos sinulla on Y-tunnus ja haet Kelan etuuksia (opintoraha, työttömyyspäiväraha tms.)

  • TE-toimisto tekee selvityksen siitä, onko kyseessä sivutoiminen vai päätoiminen yrittäjyys.
  • Jos olet sivutoiminen yrittäjä eikä sinulla ole ollut tuloja, niin 4H-yritykselläsi ei ole mitään vaikutuksia saatavaan etuuteen.
  • Jos sinulla on ollut vähäistä tuloa, niin etuutta sovitellaan tulon määrän mukaisesti (sovittelu tapahtuu aina riippumatta siitä, onko tulo ansiotuloa vai yrittäjätuloa.)

11. Onko 4H-yrittäjän otettava vakuutus?

  • 4H-yritys on harrastustoimintaa omalla vapaa-ajallasi
    • tuotteiden valmistaminen ja tuotteiden tai palvelujen myyminen eivät kuulu 4H-vakuutusten piiriin (4H:n tapaturma- ja vastuuvakuutus kattaa 4H-järjestön järjestämät tapahtumat ja valvotut tilaisuudet.)
  • Mitään pakollisia viranomaisten määrittelemiä vakuutuksia ei 4H-yritystoimintaan liity sen pienimuotoisuudesta johtuen (yrittäjän eläkevakuutus ei koske 4H-yrityksiä).
  • Voit halutessasi hankkia edullisen 4H-yrityksen vastuuvakuutuksen.

12. Miten lopetan 4H-yritykseni toiminnan

  • Jos sinulla ei ole y-tunnusta, niin ilmoitus yritystoiminnan lopettamisesta omaan 4H-yhdistykseen riittää. Tee lopettamismerkintä jäsenkortin kautta 4H-yrityksesi perustamisilmoitukseen.
  • Jos sinulla on Y-tunnus, niin lopettaminen onnistuu helposti täyttämällä muutos- ja lopettamisilmoituslomake (Y6).
  • Muista ilmoittaa lopettamisvuoden aikana saadut tulot verottajalle.

13. Miten saan 4H-yrittäjänä toimimisesta opintopisteitä? Ovatko opintopisteet virallisia?

  • 4H-yrittäjänä toimimisesta voit saada 7 opintopisteen todistuksen. Todistuksen myöntää Opintokeskus Sivis, joka on vapaan sivistystyön oppilaitos. Todistus on näin ollen virallinen oppilaitoksen myöntämä todistus.
  • Opintopisteitä voit hakea tammikuussa 4H-yrityksen raportoinnin yhteydessä. Todistuksen saat, kun osoitat saavuttaneesi oppimistavoitteet.

14. Voinko perustaa 4H-yrityksen kavereiden kanssa?

Yritysryhmä koostuu usean 4H-yrittäjän ryhmästä. 4H-yritysryhmä voi olla esimerkiksi kahvilatoiminta, jossa yrittäjät tekevät ja markkinoivat yhdessä. Yritysryhmässä jokaisella on oma 4H-yritys. Nuori on vastuussa oman 4H-yrityksensä raportoinnista ja kirjanpidosta.

Edellinen tehtävä

Taloudelliset tuet yhteiskunnalta