Uutta metsää istuttamassa

4H-yritys Metsä Metsänistutus
Kuusentaimia istutusvakassa

Tässä osiossa tutustut metsän kiertoon ja uuden metsän ilmastovaikutuksiin. Miksi puuntamia istutetaan?

Piirroskuva. Nuori istuttaa puuntaimia, joista kuvassa kasvaa taimikko, nuori metsä ja varttunut kasvatusmetsä.

Suomalainen metsä

Metsä kasvaa taimesta tai siemenestä

Uutta metsää perustetaan istuttamalla taimia tai kylvämällä siemeniä. Joskus uutta metsää voidaan kasvattaa myös antamalla luontaisten puuntaimien syntyä alueella kasvavien puiden siemenistä. Metsän omistajalla on uudistamisvelvollisuus, eli velvollisuus huolehtia, että hakatun metsän tilalle kasvaa uusi metsä määräajassa.

Metsän uudistaminen

Metsän uudistamisessa on tavoitteena saada aikaan kasvupaikalle sopiva, riittävän tiheä ja hyvälaatuinen taimikko. Aukealle syntyy taimikko joka kasvaa ensin varttuneeksi taimikoksi, sitten noin 25 vuoden ikäisenä nuoreksi kasvatusmetsiköksi, noin 50 vuoden ikäisenä varttuneeksi kasvatusmetsiköksi ja noin 75 vuoden iässä metsän ajatellaan olevan uudistuskypsä, eli valmis jälleen uudistettavaksi metsänomistajan niin halutessa.

Metsä on tärkein luonnonvaramme

Metsät ovat Suomen tärkein uusiutuva luonnonvara. Ne ovat taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin lähde ja olennainen osa Suomen luontoa ja sen monimuotoisuutta.

Kuka omistaa metsät Suomessa?

Suurin osa Suomen metsistä on yksityisten metsänomistajien, tavallisten perheiden omistamaa. Loput Suomen metsistä omistavat Metsähallitus, eli valtio, metsäyhtiöt, kunnat, seurakunnat, säätiöt ja yhteismetsät.

Miksi metsiä uudistetaan?

Metsänomistajilla on erilaisia arvoja ja tavoitteita metsiensä suhteen. Yksi tavoitteista on taloudellinen tavoite, ja metsänomistajista suurin osa kasvattaakin metsiään puuntuotanto ja taloudellinen kannattavuus etusijalla. Täysikasvuisten puiden myyminen teollisuuden raaka-aineeksi tuottaa metsänomistajalle tuloja. Myös virkistyskäyttö, luontomatkailu, marjasadot ja monimuotoisuus ovat monelle metsänomistajalle tärkeitä hyötyjä ja niitä yritetäänkin sovittaa yhteen puuntuotannon kanssa.

Metsä tarjoaa töitä yrittäjille ja palkkatyöläisille

Metsäbiotalous työllistää Suomessa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Metsäalan työpaikkoja on esimerkiksi metsätalouden, puunhankinnan ja logistiikan, saha- ja vaneriteollisuuden, sellu-, paperi- ja kartonkiteollisuuden, puurakentamisen, luonnontuotteiden,tutkimuksen ja virkistyskäytön parissa. Nuorelle yrittäjälle sopivat hyvin esimerkiksi erilaiset kevyet metsätyöt kuten istutus ja taimikonhoito, sekä luonnontuotteisiin liittyvät työt, esimerkiksi marjanpoiminta tai luonnonyrttien keruu.

Metsät ja ilmastonmuutos

Kasvava metsä sitoo hiiltä

Suomen metsät sitovat hiiltä miljoonia tonneja vuodessa. Kasvaessaan metsä sitoo ilmakehän hiiltä auringon valon ja veden avulla itseensä yhteyttämisen seurauksena.

Miten 4H:ssa tehdään ilmastotekoja?

Suomen 4H-liitto toteuttaa Taimitekoa. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä. Kestävä kehitys ja toimet sen edistämiseksi ovat 4H-toiminnan arkipäivää. Nuoret tekevät töitä 4H:ssa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Taimiteossa palkataan nuoria istuttamaan taimia, tai paikalliset 4H-yhdistykset voivat ostaa istutustyön nuorelta 4H-yrittäjältä.

Onko jokainen istutettu taimi ilmastoteko?

Kasvavat puut sitovat ilmakehästä hiiltä. Hakkuut ja puiden luonnollinen lahoaminen vapauttavat hiiltä. Hyvin hoidetut ja nopeasti kasvavat nuoret metsät ovat parhaita hiilinieluja. Jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan vähintään neljä uutta puuta talousmetsässä. Uuden metsän istuttaminen sinne, missä metsää ei ole ollut aikaisemmin on erinomainen ilmastoteko. 

Suuntaa www.itsabouttaimi.fi -sivulle ja opi metsien merkityksestä ilmastonmuutoksessa!

Seuraava tehtävä

Hyvillä valmisteluilla metsänistutustyö on mukavaa ja turvallista