Kahvilan sijainti

4H-yritys Kahvila
Vaihtolavoista tehdyn pöydän ja sohvan ääressä kolme kerholaista ja kaksi ohjaajaa syömässä välipalaa.

Kahvilan sijainti on yksi ratkaisevista asioista kahvilan menestymisen kannalta. Sijainti vaikuttaa moneen asiaan: asiakaskuntaan, asiakasmäärään, katteeseen, myyntivalikoimaan, aukioloaikoihin ja kilpailijoihin.

Tehtävä

Paikoissa, joissa ihmisiä liikkuu paljon, on todennäköisesti myös asiakkaita. Toisaalta, keskeisillä paikoilla vuokrakustannukset voivat olla korkeat. Paikka, jossa on ennenkin ollut kahvila, on varmasti jäänyt monen ihmisen mieleen ja asiakkaita tulee paikalle jo vanhasta muistista.

Kaikki ihanat paikat eivät välttämättä käy sittenkään kahvilakäyttöön. Esteitä voi olla esim. talon yhtiöjärjestyksessä tai siinä että tila ei sovi elintarvikekäyttöön. Tarvittaessa on tehtävä elintarvikeviranomaisille ilmoitus elintarvikehuoneistosta tai haettava elintarvikehuoneistolle hyväksyntä. Lue lisää elintarvikehuoneistojen ilmoituksista ja luvista Ruokaviraston sivuilta.

Aina ei ole mahdollista valita itse kahvilan sijaintia. Kahvilan paikka saattaa olla jo olemassa oleva. Jokaisella paikalla on omat vahvuutensa. Kahvila menestyy sitä paremmin, mitä paremmin kahvilan sijainti hyödynnetään liikeideassa.

  • Mikä paikka olisi kahvilalle kaikkein paras?
  • Selvitä mahdollisia vapaita tiloja kahvilaa varten. Selvitä vuokran määrä ja vuokrausehdot ja mieti, sopiiko tila kahvilallesi.
  • Tutki karttaa. Minkälaisia ihmisiä liikkuu lähellä kahvilaa? Onko kahvila lähellä ihmisten luontaisia kulkureittejä?
  • Mitä muita yrityksiä kahvilan lähellä on? Ovatko ne kahvilasi kilpailijoita?
  • Miten voisit hyödyntää kahvilan sijaintia?
  • Vaikuttaako kahvilan sijainti liikeideaan?
  • Vaikuttaako kahvilan sijainti kahvilan nimeen? Esim. Kupittaan kesäkahvila.
  • Miten asiakkaat löytävät kahvilan?
  • Millaiset kulkuyhteydet kahvilaan on? Onko parkkipaikkoja?
  • Minkä kokoinen tila on? Vaikuttaako se asiakasmäärään ja sitä kautta myyntiin?
  • Selvitä minkälainen ilmoitus elintarvikehuoneistosta on tehtävä ja minne se pitää toimittaa.
Edellinen tehtävä

Tutustu erilaisiin kahviloihin

Seuraava tehtävä

Kahvilan myyntivalikoima ja hinnoittelu