Meidän kerho: tullaan tutuiksi

4H-kerho Itsetuntemus Kerhonohjaaja
Kerholaisia leikkimässä ulkona.

Jokainen meistä on joskus mennyt osaksi uutta porukkaa esimerkiksi koulussa, harrastuksissa tai kesätöissä. Usein se jännittää ainakin vähän.

Tässä osiossa pääset tutustumaan siihen, miten voit kerhonohjaajana parantaa kerhosi ryhmähenkeä. Hyvää yhteishenkeä kerhossa luodaan ryhmäyttämällä. Arkisesti se tarkoittaa, että kerholaiset ja sinä tutustutte toisiinne sekä muodostatte oman kerhoporukan.”

Ryhmäytymiseen on hyvä kiinnittää huomiota jo heti kerhon alussa, esimerkiksi tutustumisleikkien avulla. Näin pääset myös kerhonohjaajana kurkistamaan kerholaisten erilaisiin vahvuuksiin ja persooniin. Se auttaa sinua ja kerholaisia myös jatkossa ymmärtämään toisianne ja erilaisia tapojanne reagoida ja toimia kerhossa.

Tehtävä: Video uusiin ihmisiin tutustumisesta

Video on YouTubessa. Pääset videoon tästä linkistä: Kaveritaitoja 1: Uuteen ihmiseen tutustuminen

  • Videon katsottuasi pohdi, onko jännitys näkynyt sinun kerhossasi? Miten itse pääset yli jännityksestä? Voisiko se auttaa myös kerholaisiasi?
  • Ideoita ja inspiraatiota omaan kerhoosi löydät sivun alta. Sinne on koottu muutama erilainen tutustumisleikki. Lisää leikkejä voit keksiä itse tai tutustua TOP-tehtäväpankin leikkeihin.

Leikillä tutuksi

Voit hyödyntää alla olevia leikkejä ryhmäytymisen tueksi. Kannattaa aloittaa helpoilla tehtävillä ja leikeille. Näin kaikki kerholaiset pystyvät varmasti osallistumaan. Klikkaa plussaa niin saat ohjeen auki.

Tutustumista tukevia leikkejä

Katseet kohtaavat

Asettukaa piiriin. Leikki aloitetaan niin, että jokainen kiertää katseellaan vasemmalta oikealle järjestyksessä jokaista piirissä olevaa katsoen. Tätä jatketaan niin kauan, kunnes katseet kohtaavat jonkun toisen kerholaisen kanssa. Kun katseet kohtaavat, vaihdetaan paikkoja. Paikanvaihdon jälkeen jatketaan jälleen katseella kiertämistä vasemmalta alkaen. Leikkiä voi jatkaa haluamansa ajan.

Hedelmäsalaatti

Asettakaa piiriin tuoleja, niin että niitä on yksi vähemmän kuin leikkiin osallistujia. Kerholaiset asettuvat tuoleille istumaan ja sinä ohjaajana asetut piirin keskelle. Aloita leikki kertomalla yksi asia itsestäsi. Ne kerholaiset, jotka voivat samaistua tähän, vaihtavat paikkaa. Myös sinä voit etsiä itsellesi tuolin. Ilman paikkaa jäänyt kerholainen siirtyy keskelle ja kertoo vuorostaan jonkin asian itsestään. Leikkiä jatketaan niin pitkään kuin kivoja juttuja keksitään.

Olen kuin tämä tavara

Ota kerhoon mukaan paljon pieniä esineitä. Esimerkiksi pienet lelut ovat hyviä. Levitä tavarat pöydälle ja pyydä jokaista kerholaista valitsemaan jokin esine, joka jollain tapaa kertoo hänestä itsestään. Kun kaikki kerholaiset ovat valinneet esineen, kertokaa vuorotellen, mitä valittu esine kertoo teistä. Ohjaajana voit aloittaa. Esimerkki: Valitsin tämän pinkin puuvärin, koska tykkään piirtää ja pinkki on lempivärini.

Edellinen tehtävä

Unelmieni kerhonohjaaja

Seuraava tehtävä

Ihanat, erilaiset persoonat kerhossa