Kerhokauden aloitus

4H-kerho Kerhonohjaaja Leikki Ruoka
Kuvassa neljä lasta ja kerhonohjaaja istumassa rivissä penkillä.

Kerhokauden alkaessa on syytä ottaa esille muutamia yleisiä asioita, ennen kuin varsinainen kerhotoiminta pääsee alkamaan täysipainoisesti. Ensimmäisellä kerralla keittiötoiminta kannattaa aloittaa erittäin helpolla ruualla tai välipalalla, kuten smoothiella.

Ensimmäisellä kerhokerralla on tärkeää käyttää aikaa tutustumalla toisiin ja toimintaympäristöön. Kun ryhmä tuntee toisensa, ruuanlaittotaidon opettelu on mukavampaa!

Tutustukaa kerhotilan keittiöön, jotta lapset tietävät itse, mistä mitäkin löytyy. Tavaroita voi etsiä esimerkiksi järjestämällä etsintäkilpailun, jossa lapset saavat availla kaappeja ja etsiä esimerkiksi kattilat, leikkuulaudat ja pullasudin. Keittiön työvälineisiin voi tutustua vaikka KIM-leikin avulla, jossa ennen tavaran piilotusta nimetään keittiövälineet yhdessä.

Kerhonohjaajan rooli

Jo heti ensimmäisellä kerralla on syytä luoda itselleen ohjaajan auktoriteetti, jotta kerhon ohjaaminen on jatkossa helpompaa. Käytä kuuluvaa ääntä, ole johdonmukainen ja kerro kerhokerran aikataulu kerhon alussa. Jos et heti alussa ota johtajan roolia, lapsille tulee turvaton olo ja he saattavat keksiä omia metkujaan.  Esittele itsesi ja ole kiinnostunut kerholaisten osaamisesta ja kuulumisista.

Ennakointi ja valmistelut

Vaikka lasten allergioita ja muita erityisruokavalioita olisi kysytty ilmoittautumislomakkeella, kannattaa lapsilta itseltään kysyä ne uudelleen. Ensimmäiseen kerhokertaan kannattaa sisällyttää myös kerhon sääntöjen kirjoittaminen ja keittiöturvallisuuteen ja -hygieniaan perehtymistä. Jos kerhopaikalla ei ole käytettävissä esiliinoja, voitte sopia että kerholaiset tuovat omansa mukaan kerhoon.

Ota lapset mukaan kerhokertojen suunnitteluun. Voit kysyä toiveruokia tai kerätä toiveita teemoittain. Esimerkiksi ”seuraavalla kerralla tehdään suolainen leivonnainen, mitä toivoisitte, että teemme?” Muista huomioida kerhokertojen sisällön suunnittelussa juhlapyhät! Voit suunnitella kerhokauden alussa koko syys- tai kevätkauden kerhojen sisällöt kerholaisten kanssa.

Tehtävä:

Valmistele tarkistuslista, jossa ruutu jokaisen rivin edessä. Ruudun voi rastittaa, jos homma on hoidossa omassa kerhossa.

 Kerhossani…

  • On säännöt, jotka jokainen lapsi on allekirjoittanut
  • On allergiat tiedossa
  • On suunniteltu kerhokertojen sisältö yhdessä kerholaisten kanssa
  • Ryhmä tuntee toisensa
  • Kerholaiset tietävät tavaroiden paikat
Seuraava tehtävä

Ajankäytön suunnittelu